Tila – Venäjän kirous

Miten agorafobia eli tilanpelko ilmenee Venäjän kirjallisuudessa?

Tsaadajevin (‘Hullun puolustuspuhe’, ‘Filosofiset kirjeet’) mukaan todellinen oleminen on historiassa olemista, siis todellinen oleminen on aikasidonnaista. Kun Eurooppa elää ajassa, Venäjä elää tilassa. Euroopassa aika synnyttää historian. Aikakaudet toisensa perään nivoutuvat yhdeksi pitkäksi historiaksi. Venäjä taas elää tilassa, joka on historiasta ja ajasta irrotettua. Venäjä on ennekaikkea valtava ja autio maa ja tila, eikä niinkään maaperä. Sen mittakaava on liian iso ollakseen minkään logiikan tai tahdon hallittavissa. Tila on puhtaasti ajaton, historiaton, kuin ääretön tyhjyys tai avaruus jota on vaikea käsittää. Kun Venäjä ei elä ajassa eikä historiassa, ei Venäjää ole. Se on pelottavaa.

Pobedonostsev sanoo, että Venäjä on jäinen autiomaa, jota pitkin kulkee häijy mies. Autiomaa eli ‘pustynja’ on monimerkityksinen. Venäjä on laaja ja autio erakko kuin autiomaa. Venäjä on maantieteellisesti laaja maisema, mutta myös metafyysisesti autio, tyhjyyden tila. ‘Pustynja’ -sanasta johdettu sana ‘pustynnik’ tarkoittaa erakkoa. Venäjä on maapallon suuri erakko; yksinäinen omien ajatustensa kanssa. Se on pelottavaa.

Volos ('Venäjä') pelkäsi myös Venäjän tilan epämääräisyyttä: “Mittaamaton ja sekava on Venäjä”. Tätä selittävät hänen kokemuksensa kansalaissodasta ja ja vallankumouksesta.

Gogol (‘Kuolleet sielut’) pelkäsi tilan tyhjyyden kasvottomuutta ‘Kuolleissa sieluissaan’. Venäjän suuresta tilasta puuttuu tunnistettava muoto, tilan kasvot. Niiden puuttuminen on pelottavaa, sillä näin tila voi esiintyä erilaisisa ulkomuodoissa ja käyttäytyä ennakoimattomasti.

Belyi (‘Moskva’, ‘Petesburg’) puolestaan jatkoi Gogolin ajatuksia tilasta sumusta syntyvänä autiona tasankona, jota eivät asuta ihmiset, vaan heidän varjonsa, kuolleet sielut tai mekaaniset nuket.

Rozanov käsittely tilaa tyhjyyden kauhun (terror vacui) näkökulmasta. Hän kuvasi venäläistä todellisuutta erilaisilla kielikuvilla. Puhuessaan journalistisesta riippumattomuudesta, Rozanov sanoi kyllä näkevänsä puoleet ja erilaiset ideologiat. Hän kuitenkin tiesi, että on valhetta ja totuutta ja siksi hän ei välitä ideologioista tai puoluesita. Jokainen puolue ja ideologia sisältää vaheita ja totuuksia. Mikään niistä ei ole hyvä kaikille. Juuri välinpitämättömyys vie Rozanovin korkealle, “sinne missä enkelit huutavat”. Siellä valheella ja totuudella ei ole enää merkitystä, vaan kaikki on samaa, harhakuvaa; välinpitämätöntä kaukaisuutta. Kun kaikki on vain harhakuvia, pohjattomia harhoja, joista ei voi luoda ideologiaa, ei isäänmaan haavettakaan ole. Niinpä isänmaan paikalla onkin vain loputon tyhjyys. Tuo tyhjyys on tila, joka Rozanovin kielikuvin kietoutuu ‘suppiloksi’, jossa tuo tyhjyyden pelko / tyhjän tilan pelko muttuukin klaustrofobiaksi eli ahtaan paikana kammoksi.

Mandelstamin mukaan myös agorafobia synnyttää klaustrofobiaa. Mitä suurempi itse tila on, sitä ahtaammaksi se käy ihmiselle. Tämä on selitettävissä hänen biogrfiallaa. Häne karkoitettiin itään, jossa tilaa oli maantieteellisesti enemmän, mutta hänen vapauttaan rajoitettiin; hän ei saanut enää palata sinne mistä tuli.