Alku vai loppu?

Täytyy sanoa, että olen tänä keväänä vaikuttunut syvästi tästä keskusteluaktiivisuudesta, jota näillä kaikilla keskustelufoorumeilla ja vakava-aiheisilla blogeilla olen nyt nähnyt. Uskon, että juuri tästä koko VAKAVA-hankkeessakin oli loppujen lopuksi kyse. VAKAVA-hanke, siis kasvatusalojen valintaYHTEISTYÖhanke pyrki jo nimensä perusteella luomaan yhteistyötä eri kasvatusalojen välille. Ja siinä se ainakin meidän osalta onnistui. Näillä kaikilla eri sivuilla oli edustettuna jokikinen eri yliopistollinen kasvatusala ja lisäksi jokainen kasvatustieteitä tutkiva Suomen yliopisto. Joukossa vilahteli myös muutamia jo kasvatustieteitä opiskelevia nuoria sekä jokunen työelämässä olevakin keskustelija.

Valtaosa meistä keskustelijoista oli kuitenkin hakijoita, mikä mielestäni lupaa hyvää Suomen kasvatusaloille. Nyt kaikki on vain kiinni siitä, jatkammeko tätä keskustelua yhdessä. Kannustammeko mukaan opiskelutoverimmekin? Olisiko tässä tilaisuus edistää jo Samalta Viivalta II -teoksessa moneen otteeseen parjattua yhteistyötä eri kasvatusalojen sekä koulutuksen ja työelämän välille? Koko aineisto tuntui rivien välistä suorastaan kirkuvan sitä, miten kasvatusalojen yhteistyöllä olisi potentiaalia ratkoa ongelmia, joita kasvatusalan ammattilaiset kohtaavat työssään. Alijoki puhui siitä, miten luokaopettajat kokivat, ettei heidän saamansa koulutus riittänyt vastaamaan erityistä tukea tarviotsevan lapsen tarpeisiin. Tynjälä lainasi OECD:n tekemään tutkimusta, jossa kävi ilmi, etteivät opettajat arvosta tutkimustietoa niin paljon kuin omaa kokemustaan ja niin tutkijoiden ja opettajien välinen yhteistyö helposti latistuu olemattomaksi. Iiskala ja Hurme puhuivat oppijoiden yhteisöistä ja korostivat sitä, miten aidossa yheteistyön hengessä opittu tieto muuttuu syvälliseksi tietämykseksi.

Minusta yksi helppo ja halpa ratkaisu näihin kaikkiin kysymyksiin ovat juuri näiden vakava-blgien ja keskustelufoorumien kaltaiset sivustot, siis ystävämme internetti. Korostan kuitenkin, ettei tämä ole ainoa tapa ratkaista ongelmia, vaan yksi ja varsin käyttökelpoinen meidän sukupolvellemme. Me olemme kasvaneet teknologian täyttämässä maailmassa ja netin käyttö on mitä luonnollisin arkirutiini meille.

Olisiko meidän tehtävämme rikkoa kuppikunnat ja ryhtyä tekemään aitoa yhteistyötä?
Pysykää kanavalla, toverit!