Seurausetiikka vs. velvolisuusetiikka

Tekojen moraalisen arvon määrittelyssä voidaan erottaa kaksi päälinjausta: seurausetiikka eli teleologinen etiikka ja velvollisuusetiikka eli deontologinen etiikka.

Seurausetiikkassa teon moraalinen arvo määritellään sen tuottaman hyödyn, seurausten tai tulosten perusteella. Näin seurausetiikka liitetään usein tulostentavoitteluun. Utilitarismi liittyy olennaisesti seurausetiikkaan. Utilitarismi eli hyötyajattelu on aate, jonka mukaan tekojen tulosten tulisi tuottaa suurin mahdollinen määrä hyötyä. Kuuluisia utilitaristeja ovat mm. Mill ja Bentham.

Koulumaailmassa teleologinen näkökulma tarkoittaisi esimerkiksi seuraavaa. Huomio kiinnitetään opetuksen tuloksiin eli siihen kuinka hyvin opetuksen tavoitteet on saavutetttu. Tämä näkyy mm. koetuloksina, todistuksina jne. Opetuksen moraalinen arvo mitataan siis esim. matematiikan numerona. Mutta miten tuloksia voidaan sitten arvioida? Tämä ei ole aivan yksiselitteistä, sillä opetuksen tavoitteita on monenlaisia. Esim. matematiikan osaamista on varmasti helpompaa arvioida kuin esim. oppilaan kohteliaisuuden kehittymistä. Ongelmallista teleologisessa näkökulmassa on myös se, ettei huomiota kiinnitetä lainkaan siihen, miten tulokset on saavutettu. Vaikka matematiikan numerona olisikin täysi kymppi, kuinka moraalista sen saavuttamien on, jos tähän pyrittäessä on keinoina käyettty esim. pakottamista, suurta työmäärää ja opiskelu on tapahtunut ahdistavassa ilmapiirissä?

Velvollisuusetiikassa teon moraalista arvoa arvioidaan teon motiivin mukaan. Tärkeää on se, miksi toimitaan niin kuin toimitaan. Tällaisessa ajattelussa on taustalla usein objektiiviset arvot. Objektiiviset arvot koetaan jonkin yliluonnollisen kautta saatuina; ne ovat esimerkiksi jumalallista ilmoitusta. Tällaisten arvojen asema on niin ehdoton, että niiden noudattaminen koetaan velvollisuuksina. Niinpä teon moraalinen arvo määräytyykin sen mukaan, kuinka hyvin tätä velvollisuutta on noudatettu, eikä saavutettujen tulosten perustella. Vaikka tietysti toiminnalla on jokin toivottu seuraus, nämä toivotut seuraukset eivät tee hyväksi tekoa, jota ei ole tehty velvollisuudesta.

Kantin moraaliteoria on ehkä tunnetuin deontologinen teoria. Sen ydin on “kategorinen imperatiivi”, jonka mukaan teko on moraalisesti hyvä, jos sen voitaisiin toivoa olevan yleispätevä laki. Näin ollen teon korkeimmaksi motiiviksi muodostuu juuri tämäntapaisten ehdottomien siveyslakien noudattaminen. Tässä deontologian tapaan toiminnan tarkoitukena on siis velvollisuudeksi koetun säännön noudattaminen.