Arvoteorioista

Ensinnäkin, mikä on arvoteoria? Mihin kysymyksiin arvoteoriat pyrkivät löytämään vastauksia? Miten arvoteoriat liittyvät moraalikasvatukseen? Arvoteoriat ovat teorioita arvojen alkuperästä, niiden luonteesta ja perustasta. Arvoteoriat pyrkivät kertomaan esimerkiksi, miten yksilö on oppinut arvostamaan vanhempiaan. Onko ihminen saanut tämän syntymälahjanaan, ilman ympärisön vaikutuksia? Olisiko se vain yksilön oma mielipide? Vai olisiko vanhempien kunnioittaminen opittua tai kenties jumalallista johdattelua? Mitkä ovat oikeita arvoja?

Perinteisten uskontojen arvoteoriat pitävät arvoja luonnollisesti suoraan jumalilta saatuina. Tällöin arvot ovat luonteeltaan ehdottomia ja muuttumattonia, eikä niitä voi kyseenalaistaa. Hyvä esimerkki on jo tuo pääsykoemateriaalissa mainittu Vanhan Testamentin tarina Mooseksesta Siinainvuorella vastaanottamassa Jumalalta kymmentä käskyä. Käsky “älä tapa” määrää uskonnon harjoittajia arvostamaan elämää, muita ihmisiä ja yksilön koskemattomuutta.

Arvo-objektivismin piiriin kuuluvat mm. Platonin idea-oppi, Aristoteleen harkinta ja Kantin käytännöllinen järki. Arvo-objektivismi on käsitys, jonka mukaan ihmisillä on hallussaan kyky saavuttaa yhtenäinen käsitys oikeista arvoista. Tässä arvo on siis sen arvostettavan kohteen olemus tai ominaisuus, eikä näin ollen arvo ole riippuvainen ihmisestä. Jotta kaikki ihmiset voisivat pitää samoja arvoja oikeina, on näiden arvojen oltava muuttumattomia ja ikuisia.

Otetaan esimerkiksi Platonin idea-oppi, jonka perusajatuksena on maailman kahtiajako ajateltavissa olevaan ideoiden maailmaan ja aistittavissa olevaan ympäröivään maailmaamme. Ideat ovat muuttumattomia luonteeltaan ja havaittavien kohteiden todellinen olemus: siis kohteen ominaisuuksia. Vastaavasti tämä meitä ympäröivä, aistittava maailma on vain heijastus näistä ideoista. On siis kohde, jonka me näemme, haistamme, maistamme, tunnemme ja kuulemme sekä kohteen idea, jonka ymmärrämme vain järjellämme, ajatuksissamme. Arvot Platon käsitti juuri ideoina eli pysyvinä ja ikuisina, kohteiden olemuksina ja ominaisuuksina.
Vastaavasti arvo-subjektivismin mukaan arvot ovat puhtaasti jokaisen yksilön omia mielipiteitä eli preferenssejä ja valintoja. Tässä kohteen arvo riippuu arvottavasta henkilöstä.

Arvo-relativismin mukaan arvot taasen ovat suhteellisia. Ne ovat riippuvaisia kulttuurista, yhteisöstä ja ympäristöstä. Esim. islamilaisessa maailmassa arvot ovat hyvin pitkälti uskonnon sanelemia, kun taasen länsimaisessa kulttuurisssa uskonnon osuus arvojen määräytymiseen on marginaalisen pieni. Arvo-subjektivismia voidaan pitää arvo-relativismin äärimmäisenä muotona.

Emotivistinen arvoteoria ei ota kantaa siihen, ovatko arvot oikeita vai vääriä. Arvot ovat vain yhden ihmisen omia tunneilmaisuja. Eihän sitäkään voi arvioida, ovatko tunteet oikieta vai vääriä, tosia vai epätosia. Emotivistit eivät myöskään salli arvoväittämille mitään tiedollista sisältöä. Arvot ovat niin erilaisia luonteeltaan, etteivät ne mitenkään voisi edes selittää maailman asiaintiloja.

Niiniluoto mainitsee myös termin preskriptiivinen, joka tarkoittaa yleensäkin ohjeita antavaa. Preskriptivismin mukaan moraaliväitteiden tarkoitus ei ole kuvailla (vrt. deskriptiivinen) maailman asiaintiloja, vaan antaa ohjeita ja kehotuksia oikeaan toimintaan.

Niiniluodon oma käsitys arvojen alkuperästä on moraalisen relativismin mukainen. Arvot ovat sosiaalisesti rakentuneita konstruktioita; ne luodaan ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Arvoväittämästä tulee täydellinen vasta, kun sen arvoa on rajoitettu vertaamalla sitä johonkin ihmisryhmään tai oppijärjestelmään.