Mihail Lotman erittelee ja tulkitsee uuden ajan – Pietari I:n jälkeisen ajan – venäläisten pelkoja. Ajallisesti liikutaan siis 1700-luvusta nykypäivään asti, ja tähän väliin mahtuvat siis pietarilaiskausi, neuvostokausi ja jälkineuvostokausi Lotmanin sanojen mukaan. Tietysti tämänkin erittelyn voisi tehdä vielä tarkemmin. Lotman jakaa karkeasti venäläisten pelot kahteen historialliseen näkökulmaan.
Muinaisvenäläiset (ennen uuden ajan alkua, n. 1700-lukua) pelot olivat luonteeltaan eskatologisia, siis hyvin keskiajalle ominaisia. Elämän päätarkoitus on kuolla ja koko elämä on vain tuon kuoleman jälkeisen elämän valmistelua. Eskatologia on uskototieteissä oppi ihmistä ja maailmaa kohtaavista lopunajan tapahtumista.
Uuden ajan alussa Venäjä koki suuria mullistuksia. Pietari I Suuri saavutti valloitusretkillään Venäjälle suurvalta-aseman. Venäjän ulkopolitiikka katsoi länteen päin, joka näkyi Venäjän alueellisena laajentumisena länteen päin, melkein koko länsirajan pituudelta. Vaikka Venäjän vaikutusvalta kasvoi Euroopassa, valloitusretkiltä saa vaihtorahana myös vihamiehiä alistetuista kansoista. Niinpä on luonnollista todeta, että tässä kohtaa venäläiset pelot alkoivat saada geopoliittisia pirteitä. Mantieteelliset tekiät alkoivat siis vaikuttaa politiikkaan ja sitä myötä kansalaisten pelkoihin.
Lotman korostaa tutkivansa nimenomaa venäläiselle kulttuurille ominaisia pelkoja. Tällaisia pelkoja ovat vain ne jotka ovat pysyneet kansalisissa pitkällä aikavälillä. Lyhyen aikavälin ataphtumista johtuneet pelot eivät siis kuulu Lotmanin tutkimuksiin tai ylipäätään kuvaa venäläisen kultuurin erityispiirteitä. Lotman korostaa myös, ettei hänen tutkimuksensa kohditu tiettyihin pelon kohteisiin tai konkreettisia pelkoja vaan kaikkien näiden pelkojen taustoissa piileviä pysyväisluontoisia stereotyyppejä. Nämä pelkostereotypiat toistuvat pelossa kuin pelossa ja niitä Lotman tutkii. On siis erilaisia asioita, joita venäläiset pelkäävät tietyllä aikavälillä. Nämä pelot pintapuolisesti saattavat vaikuttaa hyvinkin erilaisilta, mutta kaikkia niitä yhditää kuitenkin se motiivi: yhteistä on siis se, miksi venäläiset pelkäävät juuri tätä.
Lotman tarkentaa tätä rajaustaa vielä kahdella piirteellä, jotka näissä kaikissa hänen tutkimissaan peloissa esiintyy: säännöllisyys ja puolueettomuus. Säännöllisyys tarkoittaa sitä, että tämä sama pelon taustalla oleva motiivi toistuu siis ajankohdasta huolimatta ja pelon konkreettisesta kohteesta riippumatta, säännöllisesti tietyn ajanjakson aikana. Toinen tällaisen Lotmanin tutkiman pelon motiivin piirre on puolueettomuus. Tällä hän tarkoittaa sitä, ettei pelko aina kohdistu konkreettisesti johonkin tiettyyn ihmisryhmään tai ideologiaan. Venäläiset siis eivät aina pelkää vain demokratiaa ja amerikkalaisia. Syy pelätä jotain, toistuu siis jopa ristiriitaisissa ideologioissa. Venäläiset saattavat siis pelätä demokratiaa ja sosialismia – samasta syystä!
Muinaisvenäläiset (ennen uuden ajan alkua, n. 1700-lukua) pelot olivat luonteeltaan eskatologisia, siis hyvin keskiajalle ominaisia. Elämän päätarkoitus on kuolla ja koko elämä on vain tuon kuoleman jälkeisen elämän valmistelua. Eskatologia on uskototieteissä oppi ihmistä ja maailmaa kohtaavista lopunajan tapahtumista.
Uuden ajan alussa Venäjä koki suuria mullistuksia. Pietari I Suuri saavutti valloitusretkillään Venäjälle suurvalta-aseman. Venäjän ulkopolitiikka katsoi länteen päin, joka näkyi Venäjän alueellisena laajentumisena länteen päin, melkein koko länsirajan pituudelta. Vaikka Venäjän vaikutusvalta kasvoi Euroopassa, valloitusretkiltä saa vaihtorahana myös vihamiehiä alistetuista kansoista. Niinpä on luonnollista todeta, että tässä kohtaa venäläiset pelot alkoivat saada geopoliittisia pirteitä. Mantieteelliset tekiät alkoivat siis vaikuttaa politiikkaan ja sitä myötä kansalaisten pelkoihin.
Lotman korostaa tutkivansa nimenomaa venäläiselle kulttuurille ominaisia pelkoja. Tällaisia pelkoja ovat vain ne jotka ovat pysyneet kansalisissa pitkällä aikavälillä. Lyhyen aikavälin ataphtumista johtuneet pelot eivät siis kuulu Lotmanin tutkimuksiin tai ylipäätään kuvaa venäläisen kultuurin erityispiirteitä. Lotman korostaa myös, ettei hänen tutkimuksensa kohditu tiettyihin pelon kohteisiin tai konkreettisia pelkoja vaan kaikkien näiden pelkojen taustoissa piileviä pysyväisluontoisia stereotyyppejä. Nämä pelkostereotypiat toistuvat pelossa kuin pelossa ja niitä Lotman tutkii. On siis erilaisia asioita, joita venäläiset pelkäävät tietyllä aikavälillä. Nämä pelot pintapuolisesti saattavat vaikuttaa hyvinkin erilaisilta, mutta kaikkia niitä yhditää kuitenkin se motiivi: yhteistä on siis se, miksi venäläiset pelkäävät juuri tätä.
Lotman tarkentaa tätä rajaustaa vielä kahdella piirteellä, jotka näissä kaikissa hänen tutkimissaan peloissa esiintyy: säännöllisyys ja puolueettomuus. Säännöllisyys tarkoittaa sitä, että tämä sama pelon taustalla oleva motiivi toistuu siis ajankohdasta huolimatta ja pelon konkreettisesta kohteesta riippumatta, säännöllisesti tietyn ajanjakson aikana. Toinen tällaisen Lotmanin tutkiman pelon motiivin piirre on puolueettomuus. Tällä hän tarkoittaa sitä, ettei pelko aina kohdistu konkreettisesti johonkin tiettyyn ihmisryhmään tai ideologiaan. Venäläiset siis eivät aina pelkää vain demokratiaa ja amerikkalaisia. Syy pelätä jotain, toistuu siis jopa ristiriitaisissa ideologioissa. Venäläiset saattavat siis pelätä demokratiaa ja sosialismia – samasta syystä!
3 kommenttia:
Hei!
Olet hienosti saanut jo jäsennettyä Lotmanin artikkelia. Se on kyllä mielenkiintoinen, mutta hiukan vieläkin arvelluttaa Räihän ja Hillilän motiivit artikkelin valinnassa.
Heippa taas.
Mukavaa kun käyt täällä kommentoimassa. Kiitos paljon kannustuksesta. :)
Itselleni tuli mieleen, että Räihä ja Hillilä olisivat valinneet tämän artikkelin siksi, että me tulevat opettajat ymmrätäisimme paremmin venälästä kultuuria, ei niinkään venäläisiä pelkoja. Tämän artikkelin rivien välistä aika hyvin paistaa se, miten venäläiset ajattelevat eri asioista.
Suomessakin venäläinen kansanosa kasvaa ja tulee varmasti jo lähitulevaisuudessa olemaan Suomen suurin vähemmistö. Ja kun suomalaiset tunnetusti ovat lähishistoriansa vuoksi niin ahdasmieleisiä venäläisiä kohtaan, niin ehkä tällä pyritään opettamaan opettajille näkemään asiat toisin ja ymmärtämään venäläistaustaisia oppilaitaan...
Tähän on nyt lisättävä ahaa-elämys, jonka tänä aamuna koin. Tämä koskee siis tuon s. 177 yläosan aiheuttamaa hämmennystä, jota jossain joku vaikeroi.. :)
Siis eskatologinen pelko tarkoittaa sekä ihmisen ja maailman loppuun kohdistuvaa pelkoa. Tässä artikkelissa eskatologinen pelko ei kuitenkaan tarkoita maailmanloppua, vaan ihmisen henkilökohtaista loppua, siis kuolemaa (vrt. keskiaikasen ihmisen elämä). Siis keskiajalla ihminen pelkäsi lähinnä omaa kuolemaansa. Tässä onkin siis lopulta kyse ajan pelosta. Siis sitä, että aika vain kuluu ja tuo ihmisen oma henkilökohtainen loppu, kuolema vain lähestyy.
Sitten keskiajan ja uuden ajan taitteessa Venäjällä alettiin todella toteuttamaan tuota Venäjän politiikan päätavoitetta, venäläisten maiden yhditämistä. Valloituretket alkoivat ja hallitsijasta huolimatta Venäjän ekspansionismi jatkui.
Näin ollen pelot alkoivat liittyä geopoliittisiin tekijöihin. Nyt eskatologinen pelko ei ollutkaan enää ajan pelkoa, vaan tilan pelkoa. Valloitusretkethän aina tarkoittavat lisää vihollisia, siis potentiaalisia Venäjän tilan anastajia. Tämä tilan anastaminen voi tarkoittaa monia eri asioita, onhan tilan käsite varsin monimerkityksinen, varsinkin tässä artikkelissa. Tilan anastaminen voi tarkoittaa ihmisen vapauden rajoittamista. Onhan rauhan ajan ihmisen elämä paljon vapaampaa kuin sodanajan ihmisen elämä. Toisaalta tilan anastamisessa voi olla kyse ihan vain maantieteellisen tilan anastamisesta. Siis katkeroituneet kansat tulevat ja ottavat takaisin maansa, jonka Venäjä on helitä vienyt (vrt. jatkosota). Kolmanneksi tilan anastaminen voi olla kultuurin anastamista. Sitä mukaa kun uudet kultturit leviävät Venäjälle, Venäjän oma kultturi katoaa.
Niinpä eskatolginen pelko sai uudella ajalla uuden merkityksen. Venäläinen ihminen ei enää pelännyt aikaa ja ajankulua, omaa henkilökohtaista loppuaan, vaan Venäjän maan, venäläisen kulttuurin ja venäläisen ihmisen tilan loppua.
Tästä eteenpäin s. 177 alkavassa kappaleessa 'Agorafobia' Lotman erittelee erilaisia kirjailijoita, jotka pelkäsivät tilan loppua eri muodoissa. Tämä kappale on siis ikään kuin perustelua sille, että tämä tilanpelko todella hallitsee uuden ajan venäläisen ihmisen pelkoja.
Lähetä kommentti