1. Teoreettinen tieto on formaalia eli muodollista tietoa, jota voidaan eksplikoida eli selittää sanoin esim. oppikirjassa. Teoreettinen tieto voidaan jakaa:
a. Faktuaaliseen tietoon, joka tarkoittaa alan perustietoa. Tämä on faktatietoa, tosin sillä huomautuksella, että se on muuttuvaakin luonteeltaan.
b. Käsitteelliseen tietoon, joka muodostuu erilaisista teorioista ja käsitteellisistä malleista.
Opettajalla teoreettinen tieto muodostuu lähinnä substanssitiedosta eli opetettavan aineen tiedosta sekä kasvatustieteellisestä tiedosta. Opettajan asiantuntijuuden kehittymisen kannalta olennaista on se, että substanssitieto ja pedagoginen tieto integroituvat yhteen eli opettaja ymmärtää, miten juuri esim. matematiikkaa tulee opettaa.
2. Käytännöllinen tieto on luonteeltaan informaalia ja implisiittistä eli epäsuorasti ilmaistua tietoa. Käytännöllinen tieto voidaan jakaa:
a. Proseduraaliseen tietoon, joka on käytännössä opittua toiminnallista tietoa ja taitotietoa; siis tietoa siitä, miten jokin asia tehdään.
b. Hiljaiseen tietoon, jolla tarkoitetaan vallalla olevia uskomuksia, käsityksiä ja myyttejä maailmain asiaintiloista. Hiljainen tieto on muuttuvaa luonteeltaan ja kontekstisidonnaista.
Opettajan työssä käytännössä opittua tietoa ovat esim. oppilaan ohjaaminen ja opetustyö, mutta niihinkin kuuluvat sosiaalinen ja kommunikatiivinen tieto ja ammattietiikka. Näitä tietoja opettaja voi oppia esim. tapahtumista (episodinen tieto) ja vaikutelmien kautta (impressionistinen tieto) intuitiivisesti.
3. Itsesäätelytieto on hyödyllistä erityisesti silloin, kun kohdataan uusia ongelmia. Itsesäätelytieto kehittyy teorian ja käytännön vuorovaikutuksessa. Itsesäätelytiedon voi myös jakaa kahteen:
a. Metakognition perusajatus on, että ihminen voi itse ajatella omaa ajatteluaan. Jos ihminen pystyy ajattelemaan omaa ajatteluaan, pystyy hän ajattelemaan myös omaa toimintaansa. On astuttava ikään kuin ulos omasta itsestään ja nähtävä oma toiminta ja ajattelu ulkopuolisen silmin. Metakognitio on ehkä paremminkin tietotaitoa kuin pelkkää tietoa; pelkkä tieto metakognition m,ahdollisuuksista ei riitä, vaan asiantuntijaksi kehittymisessä tarvitaan myös taitoa käyttää sitä.
b. Reflektiivisellä tiedolla tarkoitetaan arvioinnissa saavutettua tietoa. Laajassa mielessä reflektiotietoa saavutetaan kollektiivisessa ammattikäytännössä, jossa kollegat avoimesti reflektoivat omaa ja toistensa toimintaa.
Opettajalla itsearviointi, oman toiminnan ulkopuolinen tarkastelu yms. taito on hyvin tärkeää, sillä tähän hän yrittää oppilaitaan opettaa.
Miten sitten yhdistää teoria ja käytäntö? Leinhardtin mukaan teoriaa tulisi käytännöllistää ja käytäntöä teoretisoida. Tämä tarkoittaisi sitä, että jo opettajankoulutuksessa opetellaan käsitteellistämään käytännön tilanteita ja toisaalta teorioista muodostamaan erilaisia skenaarioita, joissa ko. teoria voisi toteutua.
Bereiterin ja Scardamalin mukaan opettajankoultuuksessa saatu formaalisesta tiedosta tulee infromaalia vasta ongelmaratkaisussa.
Tynjälä on itse luonut taulukon, jossa ilmenee hyvin teoreettisen ja käytännöllisen tiedon yhdistyminen itsesäätelytietoon. Hän mainitsee käsitteen välittävät välineet, joita ovat esim. oppimispäiväkirjat, keskustelut, tutorointi yms. Välittävillä välineillä edistetään teorian ja käytännön vuorovaikutusta. Teoriaa voi soveltaa käytäntöön esim. muuttamalla (transformointi) yleisiä tapauksia yksittäistapauksiksi. Esim. ryhmäkeskustelussa voidaan verrata opetusharjoittelussa vastaantulleen ‘hitaammin oppivan’ (lue: väärä opetusmenetelmä) oppilaan oppimista didaktisiin teorioihin erilaisista oppijoista. Vastaavasti hiljaista tietoa voidaan käsitteellistää. Esim. oppimispäiväkirjaa pitämällä vastavalmistunut opettaja voi pohtia omia tekojaan ja toimiaan ja yrittää sitten ‘ulkopuolisen silmin’ verrata omaa toimintatapaansa johonkin vallalla olevaan opetusmenetelmään. Tällaisten välittävien välineiden käyttö teorian käytännöllistämisessä tai käytämnnön teoretisoinnissa opettaa tekijäänsä oman toiminnan säätelyyn ts. tekijälle kehittyy itsesäätelytietoa. Näin esim. vastavalmistunut opettaja voi kehittää itseään lopulta asiantuntijaksi astikin arvioimalla omaa toimintaansa järjetelmällisesti ja kriittisesti.
a. Faktuaaliseen tietoon, joka tarkoittaa alan perustietoa. Tämä on faktatietoa, tosin sillä huomautuksella, että se on muuttuvaakin luonteeltaan.
b. Käsitteelliseen tietoon, joka muodostuu erilaisista teorioista ja käsitteellisistä malleista.
Opettajalla teoreettinen tieto muodostuu lähinnä substanssitiedosta eli opetettavan aineen tiedosta sekä kasvatustieteellisestä tiedosta. Opettajan asiantuntijuuden kehittymisen kannalta olennaista on se, että substanssitieto ja pedagoginen tieto integroituvat yhteen eli opettaja ymmärtää, miten juuri esim. matematiikkaa tulee opettaa.
2. Käytännöllinen tieto on luonteeltaan informaalia ja implisiittistä eli epäsuorasti ilmaistua tietoa. Käytännöllinen tieto voidaan jakaa:
a. Proseduraaliseen tietoon, joka on käytännössä opittua toiminnallista tietoa ja taitotietoa; siis tietoa siitä, miten jokin asia tehdään.
b. Hiljaiseen tietoon, jolla tarkoitetaan vallalla olevia uskomuksia, käsityksiä ja myyttejä maailmain asiaintiloista. Hiljainen tieto on muuttuvaa luonteeltaan ja kontekstisidonnaista.
Opettajan työssä käytännössä opittua tietoa ovat esim. oppilaan ohjaaminen ja opetustyö, mutta niihinkin kuuluvat sosiaalinen ja kommunikatiivinen tieto ja ammattietiikka. Näitä tietoja opettaja voi oppia esim. tapahtumista (episodinen tieto) ja vaikutelmien kautta (impressionistinen tieto) intuitiivisesti.
3. Itsesäätelytieto on hyödyllistä erityisesti silloin, kun kohdataan uusia ongelmia. Itsesäätelytieto kehittyy teorian ja käytännön vuorovaikutuksessa. Itsesäätelytiedon voi myös jakaa kahteen:
a. Metakognition perusajatus on, että ihminen voi itse ajatella omaa ajatteluaan. Jos ihminen pystyy ajattelemaan omaa ajatteluaan, pystyy hän ajattelemaan myös omaa toimintaansa. On astuttava ikään kuin ulos omasta itsestään ja nähtävä oma toiminta ja ajattelu ulkopuolisen silmin. Metakognitio on ehkä paremminkin tietotaitoa kuin pelkkää tietoa; pelkkä tieto metakognition m,ahdollisuuksista ei riitä, vaan asiantuntijaksi kehittymisessä tarvitaan myös taitoa käyttää sitä.
b. Reflektiivisellä tiedolla tarkoitetaan arvioinnissa saavutettua tietoa. Laajassa mielessä reflektiotietoa saavutetaan kollektiivisessa ammattikäytännössä, jossa kollegat avoimesti reflektoivat omaa ja toistensa toimintaa.
Opettajalla itsearviointi, oman toiminnan ulkopuolinen tarkastelu yms. taito on hyvin tärkeää, sillä tähän hän yrittää oppilaitaan opettaa.
Miten sitten yhdistää teoria ja käytäntö? Leinhardtin mukaan teoriaa tulisi käytännöllistää ja käytäntöä teoretisoida. Tämä tarkoittaisi sitä, että jo opettajankoulutuksessa opetellaan käsitteellistämään käytännön tilanteita ja toisaalta teorioista muodostamaan erilaisia skenaarioita, joissa ko. teoria voisi toteutua.
Bereiterin ja Scardamalin mukaan opettajankoultuuksessa saatu formaalisesta tiedosta tulee infromaalia vasta ongelmaratkaisussa.
Tynjälä on itse luonut taulukon, jossa ilmenee hyvin teoreettisen ja käytännöllisen tiedon yhdistyminen itsesäätelytietoon. Hän mainitsee käsitteen välittävät välineet, joita ovat esim. oppimispäiväkirjat, keskustelut, tutorointi yms. Välittävillä välineillä edistetään teorian ja käytännön vuorovaikutusta. Teoriaa voi soveltaa käytäntöön esim. muuttamalla (transformointi) yleisiä tapauksia yksittäistapauksiksi. Esim. ryhmäkeskustelussa voidaan verrata opetusharjoittelussa vastaantulleen ‘hitaammin oppivan’ (lue: väärä opetusmenetelmä) oppilaan oppimista didaktisiin teorioihin erilaisista oppijoista. Vastaavasti hiljaista tietoa voidaan käsitteellistää. Esim. oppimispäiväkirjaa pitämällä vastavalmistunut opettaja voi pohtia omia tekojaan ja toimiaan ja yrittää sitten ‘ulkopuolisen silmin’ verrata omaa toimintatapaansa johonkin vallalla olevaan opetusmenetelmään. Tällaisten välittävien välineiden käyttö teorian käytännöllistämisessä tai käytämnnön teoretisoinnissa opettaa tekijäänsä oman toiminnan säätelyyn ts. tekijälle kehittyy itsesäätelytietoa. Näin esim. vastavalmistunut opettaja voi kehittää itseään lopulta asiantuntijaksi astikin arvioimalla omaa toimintaansa järjetelmällisesti ja kriittisesti.
8 kommenttia:
Mihin kasvatustieteen osa-alueeseen tämä Päivi Tynjälän artikkeli kuuluu? Onko tämä filosofiaa, didaktiikkaa, psykologiaa, sosiologiaa vai mitä?
Moi!
Sanoisin, että noista kategorioista Tynjälän artikkeli lankeaa ainakin psykologiaan, didaktiikkaan ja yleisemminkin kasvatustieteeseen.
Sellanen kommentti piti vielä antaa, että olit laittanut Marlene Scardamalian kahdeksi henkilöksi, mutta häntä on vain yksi :) (s. 131)
Joo, huomasin itsekin saman virheen tässä tällä viikolla kun pääsin kertailemaan.. Kyllä nauratti!!! :D
Lisäyksenä vielä, että Karvis vastasi tähän samaan kysymykseen tuolla opinportissa, että Tynjälän artikkeli olisi jotain yleistä opettajuuden tutkimusta.. Että samoilla jäljillä olette. :)
Hei!
Voisitko vähän vielä selventää tota teoreettisen, käytännöllisen ja itsesäätelytiedon integroitumista. Siitä kuviosta olisi siis kyse. En meinaan ymmärrä sitä mikä sen ongelmanratkaisun tehtävä on siellä kuvion alareunassa kun eikös se itsesäätelytieto intgroidu teoreettiseen ja käytännölliseen tietoon kun käytetään välittäviä välineitä? Niin mikä on siis sen ongelmanratkaisun tehtävä tossa kuviossa? hmm.. selitinköhän liian vaikeasti =)
Tuossa kuviossa Tynjälä on yhditänyt kaksi erilaista teoriaa tällä omalla teoriallaan, välittävillä välineillä.
Kuvion yläosassa on esitetty Leinhardtin ajatus siitä, että teoriaa tulisi käytännöllistää ja käytäntöä teoretisoida (sivu 93).
Vastaavasti kuvion alaosassa viitataan Bereiterin ja Scardamaliin (sivu 93). Heidän mukaansa formaalinen tieto muuntuu informaaliksi tiedoksi nimenomaan ongelmanratkaisun kautta.
Tynjälä on sitten kuviossaan yhdistänyt nämä teoriat toisiinsa välittävillä välineillään.
Eli tosisin sanoen, jotta tuo ongelmanratkaisussa formaalista tiedosta informaaliksi tiedoksi muuttunut tieto kehittyisi vielä itsesäätelytiedoksi tarvitaan näitä välittäviä välineitä.
Vastaavasti, jotta tuo teoretisoitu ja käytännöllistetty tieto muuttuisi vielä itsesäätelytiedoksi tarvitaan niitä välittäviä välineitä.
Aukeaako..? :)
Joo eiköhän se aukene =) kiitos!
Eli kyse on siis periaatteessa kahdesta eri asiasta, missä välittävien välineiden avulla voidaan itsesäätely integroida teoreettiseen ja käytännölliseen tietoon. 1) eksplikointi (käsitteellistäminen ja transformointi) välittävien välineiden avulla ja 2) ongelmanratkaisu välittävien välineiden avulla.
Kyse on siis kahdesta eri asiasta vaikka ne onkin yhdistetty samaan kuvioon.. vai mitenkä?
Juu, täsmennetääs tuota viimeksi antamaani selostusta.
Siis yläosassa on Leinhardtin teorian käytännöllistäminen ja käytännön teoretisoiminen. Alaosassa on Bereiterin ja Scardamalin formaalin tiedon muuttaminen informaaliksi ongelmanratkaisun avulla. Eli kaksi (niinkuin sanoit) eri asiaa kuvion päissä.
Ylhäällä prosessina on siis käsitteellistäminen ja transformointi. Tämän käsitteellistämis- ja transformointiprosessin aikana käytetään näitä välittäviä välineitä. Välittävien välineiden avulla syntyy tämä itsesäätelytieto.
Vastaavasti alhaalla prosessina on ongelmaratkaisu. Tuon prosessin aikan yksilö käyttää näitä välittäviä välineitä ja niin syntyy itsesäätelytietoa.
Näin minäkin sen nyt lopulta ymmärsin. Mielestäni olet aivan oikeassa. :) Hienoa!
Lähetä kommentti