Yleiset valtakunnalliset kasvatuksen ja opetuksen periaatteet säätelevät perusopetuksen järjestämistä. Lähtökohta kuitenkin kaiken perusopetuksen järjestämiseen on se, että lapsella on oikeus saada opetusta, joka vastaa hänen omaa tasoaan. Tämä on hyvin tärkeä huomautus erityisesti alkuopetuksessa. Alkuopetuksen aikana on tärkeää, että lapsi kokee onnistuvansa, koska alkuopetusvuosien kokemukset ovat suoraan verrannollisia lapsen myöhempiin käsityksiin itsestä oppijana. Tällaiset positiiviset kokemukset pyritään turvaamaan järjetämällä sopivan tasoista opetusta lapselle, niin että se tarjoaa haasteita, mutta lapsi voi silti suoriutua opetuksesta.
Kun lapsella on todettu erityisen tuen tarve, aletaan suunnitella miten hänen kykynsä ja oppivelvollisuutensa saatetaan yhteen. Lapsen koulunkäyntiä tuetaan tukipalvelujen ja erityisjärjestelyjen avulla. Ensin on kuitenkin arvioitava lapsen erityisen tuen tarpeen aste. Usein lapselle, jollla on lieviä oppimis- tai sopeutumisvaikeuksia, riittää integroitu erityisopetus muun opetuksen ohessa. Tästäkin on tietenkin poikkeuksia ja Alijoki esittääkin aiheellisen kritiikkinsä siitä, että nykyään liian usein lapsia integroidaan yleisopetukseen perusteetta. Jos taasen lapsen kyky osallistua yleisopetukseen on selvästi heikentynyt sairauden, vamman, tunne-elämän häiriöiden, kehityksen viivästymisen tai muun siihen verrattavan syyn vuoksi, lapsi sijoitetaan erityisopetukseen.
Kun lapsi päätetään siirtää erityisopetyukseen, laaditaan hänelle henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma eli HOJKS, joka on OPS:ia yksilöllistäen laadittu suunnitelma lapsen koulunkäyntiä varten. HOJKS:aa lähdettäessä laatimaa otetaan huomioon lapsen oppimisvaikeudet, taidot, vahvuudet ja kehittämistarpeet. Siinä laaditaan opetuksen tavoitteet, joista johdetaan opetuksen keskeiset sisällöt. Myös opetukseen käytettävä aika (viikkotuntimäärä) huomioidaan lapsen tarpeiden mukaan. Oppiaineiden sisältöjä muokataan lapselle sopivan tasoiseksi. Lisäksi HOJKS:ssa määritellään, mitä tukipalveluja, apuvälineitä sekä oppimateriaalia lapsi opetuksensa tueksi käyttää. Lapsen opetukseen ja muuhun tukemiseen osallistuvat henkilöt kirjataan vastuualueineen HOJKS:aan. Oppilaan seurannan ja arvioinnin periaatteet eritellään myös HOJKS:ssa.
Erityisopetusmuotoja onkin sitten mahdottoman paljon. Vaihtoehtoja on huomattavasti enemmän kuin tavanomaisesti kehittynillä lapsilla. Lapsi voi sijoittua erityisluokkaan, joista on myös erilaisia variaatioita: ESY, EVY, EMU jne. Yksi ääripää olisi ehkä sairaalakoulu ja toinen integroitu erityisopetus yleisopetusryhmässä. Lapsi voi myös saada osa-aikaista erityisopetusta laaja-alaiselta erityisopettajalta niissä oppiaineissa, joissa hänellä on vaikeuksia. Tätä kutsutaan myös luokattomaksi erityisopetukseksi, sillä laaja-alaisella erityisopettajalla ei ole mitään omaa erityisluokkaa, vaan hän on “kiertävä” erityisopettaja. Lapsi voidaan sijoitta myös erityiskouluun, jossa ei yleisopetusryhmiä ole lainkaan.
Oppilaan sijoitus erityisopetukseen ei kuitenkaan vielä tee opetuksesta erityistä. Se, että lapset “säilötään” johonkin luokkaan erilleen muista ei tee tästä erityisopetusta. Sijoitusta tärkeämpää Alijoen mukaan olisikin miettiä miten lasta tulisi opettaa. Luokkamuodosta riippumatta lapsen on saatava tarpeitaan ja kykyjään vastavaa opetusta. Se on lapsen perusoikeus.
Myös ajankohdalla on merkitystä sijoituksen kannalta. Kun lapsen erityinen tuki tunnistetaan aikaisessa vaiheessa on sijoitus erityisryhmään myös onnistunut. Josku lapsen perusoikeus ei tästäkään huolimatta toteudu. Ensijaisesti lapsen tulevaisuudesta päättävät vanhemmat ja aina ei lapsi pääse erityisryhmään, vaikka sitä olisi hänelle suositeltu. Joskus vanhemmat eivät halua laittaa lastaan erityisryhmään. Tällainen lapsen ongelman vähättely ei kuitenkaan poista ongelmaa, jonka ammattilainen on havainnut ja siitä vanhempia huomauttanut. Mutta miten pitkälle ammattilainenkaan saa tässä mennä? Kenellä on vastuu? Vanhemmilla, koululla, asiantuntijoilla, yhteiskunnalla, poliitikoilla vai sosiaalihuollolla? Kuka viime kädessä kantaa vastuun siitä, että lapsi saa tarvitsemaansa tukea ja yksilöllistä opetusta? Mitä tehdä tilanteessa, jossa vanhempien harkintakyky pettää esim. sairauden, alkoholismin tai rikollisen taustan vuoksi?
Kun lapsella on todettu erityisen tuen tarve, aletaan suunnitella miten hänen kykynsä ja oppivelvollisuutensa saatetaan yhteen. Lapsen koulunkäyntiä tuetaan tukipalvelujen ja erityisjärjestelyjen avulla. Ensin on kuitenkin arvioitava lapsen erityisen tuen tarpeen aste. Usein lapselle, jollla on lieviä oppimis- tai sopeutumisvaikeuksia, riittää integroitu erityisopetus muun opetuksen ohessa. Tästäkin on tietenkin poikkeuksia ja Alijoki esittääkin aiheellisen kritiikkinsä siitä, että nykyään liian usein lapsia integroidaan yleisopetukseen perusteetta. Jos taasen lapsen kyky osallistua yleisopetukseen on selvästi heikentynyt sairauden, vamman, tunne-elämän häiriöiden, kehityksen viivästymisen tai muun siihen verrattavan syyn vuoksi, lapsi sijoitetaan erityisopetukseen.
Kun lapsi päätetään siirtää erityisopetyukseen, laaditaan hänelle henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma eli HOJKS, joka on OPS:ia yksilöllistäen laadittu suunnitelma lapsen koulunkäyntiä varten. HOJKS:aa lähdettäessä laatimaa otetaan huomioon lapsen oppimisvaikeudet, taidot, vahvuudet ja kehittämistarpeet. Siinä laaditaan opetuksen tavoitteet, joista johdetaan opetuksen keskeiset sisällöt. Myös opetukseen käytettävä aika (viikkotuntimäärä) huomioidaan lapsen tarpeiden mukaan. Oppiaineiden sisältöjä muokataan lapselle sopivan tasoiseksi. Lisäksi HOJKS:ssa määritellään, mitä tukipalveluja, apuvälineitä sekä oppimateriaalia lapsi opetuksensa tueksi käyttää. Lapsen opetukseen ja muuhun tukemiseen osallistuvat henkilöt kirjataan vastuualueineen HOJKS:aan. Oppilaan seurannan ja arvioinnin periaatteet eritellään myös HOJKS:ssa.
Erityisopetusmuotoja onkin sitten mahdottoman paljon. Vaihtoehtoja on huomattavasti enemmän kuin tavanomaisesti kehittynillä lapsilla. Lapsi voi sijoittua erityisluokkaan, joista on myös erilaisia variaatioita: ESY, EVY, EMU jne. Yksi ääripää olisi ehkä sairaalakoulu ja toinen integroitu erityisopetus yleisopetusryhmässä. Lapsi voi myös saada osa-aikaista erityisopetusta laaja-alaiselta erityisopettajalta niissä oppiaineissa, joissa hänellä on vaikeuksia. Tätä kutsutaan myös luokattomaksi erityisopetukseksi, sillä laaja-alaisella erityisopettajalla ei ole mitään omaa erityisluokkaa, vaan hän on “kiertävä” erityisopettaja. Lapsi voidaan sijoitta myös erityiskouluun, jossa ei yleisopetusryhmiä ole lainkaan.
Oppilaan sijoitus erityisopetukseen ei kuitenkaan vielä tee opetuksesta erityistä. Se, että lapset “säilötään” johonkin luokkaan erilleen muista ei tee tästä erityisopetusta. Sijoitusta tärkeämpää Alijoen mukaan olisikin miettiä miten lasta tulisi opettaa. Luokkamuodosta riippumatta lapsen on saatava tarpeitaan ja kykyjään vastavaa opetusta. Se on lapsen perusoikeus.
Myös ajankohdalla on merkitystä sijoituksen kannalta. Kun lapsen erityinen tuki tunnistetaan aikaisessa vaiheessa on sijoitus erityisryhmään myös onnistunut. Josku lapsen perusoikeus ei tästäkään huolimatta toteudu. Ensijaisesti lapsen tulevaisuudesta päättävät vanhemmat ja aina ei lapsi pääse erityisryhmään, vaikka sitä olisi hänelle suositeltu. Joskus vanhemmat eivät halua laittaa lastaan erityisryhmään. Tällainen lapsen ongelman vähättely ei kuitenkaan poista ongelmaa, jonka ammattilainen on havainnut ja siitä vanhempia huomauttanut. Mutta miten pitkälle ammattilainenkaan saa tässä mennä? Kenellä on vastuu? Vanhemmilla, koululla, asiantuntijoilla, yhteiskunnalla, poliitikoilla vai sosiaalihuollolla? Kuka viime kädessä kantaa vastuun siitä, että lapsi saa tarvitsemaansa tukea ja yksilöllistä opetusta? Mitä tehdä tilanteessa, jossa vanhempien harkintakyky pettää esim. sairauden, alkoholismin tai rikollisen taustan vuoksi?
7 kommenttia:
Hei, on pakko huomauttaa että nykyään ei ole enää käytössä nuo lyheneet EMU, ESY jne. Kaikki ei vaan tiedä sitä vielä :)
Mitä niiden tilalla sitten käytetään? Itse olin juuri viikko sitten sijaistamassa ESY-ryhmän avustajaa, joten tieto ei ole ainakaan sinne asti kantautunut/sitä ei vain ole vielä omaksuttu käyttöön :)
s. 158 puhutaan erityisopetuksessa käytetyistä leimaavista termeistä, juuri nuo EMU ESY EHA ym.. Kuitenkaan mitään velvoitetta erityisluokan nimeämiseen oppilaiden vaikeuksien mukaan ei ole. Nykyään puhutaankin enemmän monimuotoluokista. Kun oikein asiaa miettii, niin onhan se aika omituista, että yritetään välttää oppilaiden luokittelua, ja pyritään siihen, että kaikki me olemme samanlaisia vammasta huolimatta.. Ja jos koulussa käytetään näin selvästi leimaavia termejä, ei suvaitsevuuteen voida päästä..
Niissä kouluissa, missä olen ollut sijaisena, erikoisluokilla on kirjaintunnisteet, kuten M, N, L jne.
Erkan appron suorittaneena olen kans oppinut, että EMU, ESY ym. nimikkeet ovat vanhentuneita. Kuorelahti (myös pääsykoeaineistossa mainittu) luennoi, että nimikeet ovat vanhentuneet, mutta käytännössä niitä vielä näkee esim. virkailmoituksissa ope-lehdessä. Onhan ne ihan selkeitä, mutta kieltämättä aika yksipuolisesti leimaavia.
Huomauttaisin vielä, että artikkelissahan ei missään vaiheessa puhuta erityisoppilaista, nykyään sitäkin termiä koitetaan välttää. Ennemminkin on nämä "yksilöllistetyt" ym.
Lisäksi selkeyttäisin Johannan tekstiä siinä, että erityisopetukseen ottaminen tarkoittaa, että lapsi menee erityisopetukseen heti peruskoulun aluksi. Erityisopetukseen siirto on sinne menoa kesken peruskoulun.
Hyviä lisäyksiä täällä. Kiitos paljon. On totta että kirjoitukseni vilisevät virheitä (ja varsinkin kirjoitusvirheitä..) Korjatkaa vainkaikki, mitä löydätte. Näin me kaikki sitten opimme käyttämään päivitettyjä ilmaisuja! :)
Juu pakko sanoa että sana erityisoppilas on vähän niin kuin kielletty koulumaailmassa. Me ollaan kaikki samanarvoisia, mutta osa yksilöllistettyjä...
Lähetä kommentti