Iskalan ja Hurmeen artikkelin pääpohdinnan aihe on miten teknologiaa voitaisiin hyödyntää metakognition ja sitä kautta oppimisen tukemisessa. Yksi ratkaisu tähän on ns. scaffolding eli oppimisen ohjattu tukeminen tai oppimisen oikea-aikainen tukeminen. Scaffolding on pedagoginen sovellus Vygotskyn ajatuksesta “lähikehityksen vyöhyke”, jossa yksilö voi työskennellä ohjaajan avustuksella korkeammalla tasolla kuin hänen olisi mahdollista itsenäisesti työskennellessään. Scaffoldingissa siis ohjaaja tukee oppilasta vain silloin, kun oppija tarvitsee apua. Muulloin oppija toimii omien taitojensa ylärajoilla ja ylittäessään rajansa, ohjaaja neuvoo oppijaa.
Scaffoldingin yksi hienous on kuitenkin se, ettei se rajoitu pelkästään ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, vaan (lisä)ohjaajana voi yhtä lailla toimia esim. tietokone. Erityisesti nykyisessä koulujärjestelmässä, jossa isot luokkakoot ovat valitettava tosiasia, scaffolding on yksi ratkaisu opettajan ajan rajallisuuteen. Scaffoldingin avulla oppimisympäristö voidaan rakentaa niin, että tietokone toimii apuopettajana silloin, kun oma opettaja ei ehdi oppilasta neuvoa (hän on kiinni esim. toisen oppilaan yksilöllisessä ohjauksessa).
Tietokone voi esim. apukysymysten avulla suunnata oppijan huomion tehtävänratkaisun kannalta olennaisiin asioihin. Se voi visuaalisilla välineillä hahmottaa tehtävää oppijalle vaikeissa tilanteissa. Lisäksi tietokoneella voi ohjata oppilasta keskustelualueille, joissa oppilaat kesustelevat tehtävästä. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Tietokoneen asettamat kysymykset on aseteltu siten, että ne ohjaavat oppijan metakognitiivista ajattelua ja sitä kautta oppilaan toimintaa ja oppimista. Pääidea on kuitenkin se, että oppilas toimii itsenäisesti ja pyytää tietokoneelta apua vasta sitten, kun hänen omat kognitiiviset kykynsä eivät riitä tehtävän ratkaisuun.
Yksi tapa soveltaa scaffoldingia on käyttää ns. kognitiivisia tukia. Yksi sovellus tästä olisi seuraavanlainen. Tässä tietokone kantaa alemman tason ajattelua vaativia tietoja, perustietoja ja oppilas käsittelee vaikeampia, korkeamman tason ajattelua vaativia tietoja. Tämä tietokoneen antama kognitiivinen tuki mahdollistaa oppijan toimimisen oman osaamisensa ylärajoilla, sillä tässä oppilaan ei tarvitse käyttää energiaansa perusasioiden hallintaan, kun tietokone tekee sen hänen puolestaan.
Scaffoldingin yksi hienous on kuitenkin se, ettei se rajoitu pelkästään ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, vaan (lisä)ohjaajana voi yhtä lailla toimia esim. tietokone. Erityisesti nykyisessä koulujärjestelmässä, jossa isot luokkakoot ovat valitettava tosiasia, scaffolding on yksi ratkaisu opettajan ajan rajallisuuteen. Scaffoldingin avulla oppimisympäristö voidaan rakentaa niin, että tietokone toimii apuopettajana silloin, kun oma opettaja ei ehdi oppilasta neuvoa (hän on kiinni esim. toisen oppilaan yksilöllisessä ohjauksessa).
Tietokone voi esim. apukysymysten avulla suunnata oppijan huomion tehtävänratkaisun kannalta olennaisiin asioihin. Se voi visuaalisilla välineillä hahmottaa tehtävää oppijalle vaikeissa tilanteissa. Lisäksi tietokoneella voi ohjata oppilasta keskustelualueille, joissa oppilaat kesustelevat tehtävästä. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Tietokoneen asettamat kysymykset on aseteltu siten, että ne ohjaavat oppijan metakognitiivista ajattelua ja sitä kautta oppilaan toimintaa ja oppimista. Pääidea on kuitenkin se, että oppilas toimii itsenäisesti ja pyytää tietokoneelta apua vasta sitten, kun hänen omat kognitiiviset kykynsä eivät riitä tehtävän ratkaisuun.
Yksi tapa soveltaa scaffoldingia on käyttää ns. kognitiivisia tukia. Yksi sovellus tästä olisi seuraavanlainen. Tässä tietokone kantaa alemman tason ajattelua vaativia tietoja, perustietoja ja oppilas käsittelee vaikeampia, korkeamman tason ajattelua vaativia tietoja. Tämä tietokoneen antama kognitiivinen tuki mahdollistaa oppijan toimimisen oman osaamisensa ylärajoilla, sillä tässä oppilaan ei tarvitse käyttää energiaansa perusasioiden hallintaan, kun tietokone tekee sen hänen puolestaan.
2 kommenttia:
COl mallissa oppilaathan kuuluu tutkimusryhmiin ja oppijaryhmiin.
Itse olin ymmärtänyt, että tutkimusryhmässä kaikki jäsenet opettelevet yhdessä saman vastuualueen ja siirtyvät sitten oppijaryhmiin (joissa 1 jäsen kaikista tutkimusryhmistä), missä opettavat oman tutk.ryhmänsä vastuualueen ja oppivat muilta opp.ryhmän jäseniltä heidän tutkimusryhmänsä vastuualueen. Näin oppijaryhmissä sitten yhdistettäisiin tieto kaikista tutkimusryhmistä. Ja täydennettäisiin "palapeli". Itsekin olen joskus koulussa tällaisella tavalla opiskellut.
Luettuani artikkelia tarkemmin huomasin, että siinä sanottiin: "Oppilaat jakautuvat työskentelyssä tutkimusryhmiin, jonka jokaisella jäsenellä on oma vastuualueensa."
Tuonhan selvästi ymmärtää, että tutkimusryhmässä jokaisella on oma vastuualueensa, eikä koko ryhmällä sama.
Oliko COL:ssa tarkoituksena sitten, että lapsi ensin opettelee tutkimusryhmässä vastuualueensa henkilöiden kanssa joilla on eri vastuualue. Ja sen jälkeen opettaa oppijaryhmässä oman vastuualueensa uusien ihmisten kanssa, joilla on edelleen kuitenkin eri vastuualue, kuin hänellä itsellään.
Eli oppijaryhmissä otetaan yksi lapsi kustakin tutkimusryhmästä, mutta siten, että oppijaryhmässä jokaisella lapsella on silti eri vastuu alue.
Näin lapsi ensin opettelee vastuualueensa eri ihmisten kanssa ja sen jälkeen opettaa vastuualueensa uusien ihmisten kanssa.
Kirja antaa sen käsityksen, että jälkimmäinen olisi oikein. Mutta mielestäni ensimmäinen vaihtoehto kuulostaa järkevämmältä. Miten muut ymmärsivät tämän? Tämä ei välttämättä ole artikkin tärkein kohta, mutta jäi häiritsemään, kun en tajunnut, kumpaa kirja tarkoittaa.
11 vuotta myöhemmin:
blogikirjoituksesi pomppaa google-haussa "Scaffholding"-käsitettä hakiessa ja tarjoaa tuskastuneelle kandintekijälle vinkin juuri sopivaan artikkeliin. Kiitos siitä!
Lähetä kommentti